Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

angle-left Ponsse arvioitiin parhaaksi keskisuureksi yhtiöksi
Takaisin

Ponsse arvioitiin parhaaksi keskisuureksi yhtiöksi

Suomalaiset yksityissijoittajat ovat valinneet Ponssen parhaaksi keskisuureksi yhtiöksi Nasdaq Helsingin pörssilistalla. Yksityissijoittajan valinta -kilpailussa piensijoittajat äänestivät Suomen luotettavimmista ja houkuttelevimmista pörssiyhtiöistä.

Ponsse äänestettiin voittajaksi keskisuuren yhtiöiden pörssilistalta. Ponsse sai yksityissijoittajilta kiitosta asiantuntevasta johdosta ja perinteisen tuotantoalueen hyödyntämisestä. Myös yhtiön rooli merkittävänä työllistäjänä koettiin arvokkaaksi. Ponssea kuvattiin toimialalleen uskollisena ja innovatiivisesti alueellisena vieremäläisenä perheyrityksenä.

Suomen Pörssisäätiön, Kreabin ja Messukeskuksen järjestämässä kilpailussa yksityissijoittajien suosikkiyhtiöitä vuonna 2019 olivat edellisvuoden tavoin Kone, Ponsse, Marimekko ja Verkkokauppa.com. Palkinnot jakoi tänään järjestetyssä Sijoitus Invest -tapahtumassa Helsingissä eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Ponssen puolesta palkinnon vastaanotti yhtiön hallituksen varapuheenjohtaja Mammu Kaario.

Kilpailun tarkoituksena on vahvistaa yksityissijoittajien arvostusta nostamalla esiin yhtiöitä, jotka ovat onnistuneet yksityissijoittajien huomioimisessa, viestinnässä ja palvelualttiudessa. Kilpailussa arvioidaan yhtiöitä parhaan yrityskuvan, sijoituskohteen houkuttelevuuden, luotettavan sijoittajaviestinnän ja toimivan yhtiökokouksen näkökulmasta.

Yksityissijoittajat arvostavat läsnäoloa

Pörssisäätiön toimitusjohtaja Sari Lounasmeri kertoo, että yksityissijoittajien perusteluissa korostuvat vuodesta toiseen avoimen ja selkeän viestinnän, läsnäolon ja kohtaamisten tärkeys.

Yksityissijoittajien arvomaailman kilpailun järjestäjät arvioivat pysyneen hyvin samanlaisena edellisvuosiin verrattuna. Yksityissijoittajat arvostavat tunnettuja yhtiöitä, jotka tekevät varmaa osinkoa. ”Suomen houkuttelevimpia pörssiyhtiöitä yhdistää innovatiivisuus, hyvä ja avoin johto, maailmanluokan osaaminen sekä luotettavuus sekä hyvä ja selkeä viestintä.”

– Vastausten perusteella voidaan jälleen todeta, että yksityissijoittajat arvostavat avointa ja aktiivista sijoittajaviestintää. Hyvä sijoittajaviestintä tuo yhtiölle näkyvyyttä sekä luo uskoa ja sitoutuneisuutta asiakkaiden, työntekijöiden ja sidosryhmien joukossa, toteaa Kreabin johtava viestintäkonsultti Lauri Hyppölä.

Vieremällä 26. marraskuuta 2019

PONSSE OYJ 

Lisätietoja:
Ponsse Oyj, talousjohtaja Petri Härkönen, puh. 050 409 8362

Lisää kuvia palkinnonsaajista Messukeskuksen kuvapankissa http://mediabank.messukeskus.com