Ponssen hallitus päätti osakepohjaisten kannustinjärjestelmien uusista ansaintajaksoista
Ponsse Oyj, Pörssitiedote (Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot), 25.4.2025 klo 17:05
Ponsse Oyj:n hallitus perusti kaksi osakepohjaista kannustinjärjestelmää konsernin toimitusjohtajalle ja avainhenkilöille vuonna 2023. Kannustinjärjestelmien keskeiset ehdot julkaistiin pörssitiedotteessa 3.3.2023. Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt konsernin osakepohjaisten kannustinjärjestelmien uusista ansaintajaksoista.
Toimitusjohtajan suoriteperusteisen osakeomistusjärjestelmän ansaintajakso 2025-2027
Toimitusjohtajan suoriteperusteisen osakeomistusjärjestelmän ansaintajaksolla 2025-2027 palkkiot perustuvat konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon, henkilöstötyytyväisyyteen ja tapaturmataajuuteen (LTIF).
Ansaintajakson ehdollinen palkkio maksetaan toukokuun 2026 loppuun mennessä. Ehdollisena palkkiona saatuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.12.2027. Suoriteperusteinen palkkio maksetaan toukokuun 2028 loppuun mennessä.
Ansaintajaksoilta 2025-2027 maksettavat palkkiot vastaavat arviolta yhteensä enintään 50 000 Ponsse Oyj:n osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden (bruttopalkkio).
Avainhenkilöiden suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän ansaintajakso 2025-2027
Avainhenkilöiden suoriteperusteisen lisäosakejärjestelmän ansaintajaksolla 2025-2027 palkkiot perustuvat konsernin liikevoittoon, liikevaihtoon, henkilöstötyytyväisyyteen ja tapaturmataajuuteen.
Ansaintajakson ehdollinen palkkio maksetaan sijoitusosakkeiden hankinnan ja palkkion vahvistamisen jälkeen niin pian kuin käytännössä mahdollista. Ehdollisena palkkiona saatuja osakkeita ei saa luovuttaa sitouttamisjakson aikana, joka päättyy 31.12.2027. Suoriteperusteinen palkkio maksetaan toukokuun 2028 loppuun mennessä.
Ansaintajaksolta 2025-2027 maksettavat palkkiot ovat arviolta yhteensä enintään 60 000 Ponsse Oyj:n osaketta (nettopalkkio). Lisäksi yhtiö maksaa palkkiosta osallistujille aiheutuvat verot ja lakisääteiset sosiaalivakuutusmaksut palkkion maksun yhteydessä. Arvioon sisältyy vuonna 2025 maksettavat ehdolliset palkkiot.
Kohderyhmään kuuluu noin 160 avainhenkilöä, mukaan lukien konsernin johtoryhmän jäsenet lukuun ottamatta toimitusjohtajaa.
Vieremällä 25.4.2025
PONSSE OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA
Jarmo Vidgrén, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 519 1486
JAKELU
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com
Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.
Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.