Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin Vieremällä valmistui 14 000. PONSSE

Takaisin

Vieremällä valmistui 14 000. PONSSE


Ponssella luovutettiin tänään asiakkaalle 14 000. Vieremällä valmistettu metsäkone. Uruguayhin toimitettavan koneen valmistuminen juhlistaa samalla myös Ponssen onnistunutta tehdaslaajennusta.

Juhlan kohteena oleva PONSSE Elephant King valmistui Ponssen uudelta tuotantolinjalta, joka otettiin käyttöön viime syksynä. Tehdaslaajennuksen viimeinen vaihe valmistui vuoden alussa kun Vieremän tehtaalla otettiin käyttöön uusi nostureiden kokoonpanolinja.

Koneen valmistuminen juhlistaa samalla myös Ponssen onnistunutta tehdaslaajennusta. Viime vuoden alussa tehtaalla valmistui  13 000. PONSSE-metsäkone samalla kun tehdaslaajennuksella vietettiin harjannostajaisia. Mittava investointi kasvatti tehtaan pinta-alan neljään hehtaariin ja uudisti täydellisesti tehtaan kokoonpano- ja varastotoiminnot. Muutos oli laajuudeltaan ja vaikuttavuudeltaan  suuri ponnistus kaikilta tuotannon työntekijöiltä. Nyt muutos on saatettu loppuun ja Ponssen tehdas on erinomaisessa iskussa sekä turvallisuuden, tuottavuuden kuin joustavuudenkin osalta.

Ponssen toimintaa Uruguayssa

14 000. PONSSE on Ponssen kuormatraktorimalliston suurin malli. PONSSE Elephant King on varustettu uudella, kaikkein vaativimpiin olosuhteisiin suunnitellulla PONSSE K121-nosturilla. Kone aloittaa matkansa Pohjois-Savon pakkasista Uruguayn kesähelteisiin tällä viikolla ja se tulee korjaamaan puuta UPM Uruguayn istutusmetsissä paikallisen sellutuotannon tarpeisiin. UPM Uruguay on ollut Ponssen Full Service –asiakas vuodesta 2014 alkaen.

Ponsse aloitti toimintansa Uruguayssa vuonna 2007 ja uusi huoltopalvelukeskus avattiin vuonna 2017. Paikallisesta asiakastuesta vastaa Ponssen tytäryhtiö Ponsse Uruguay, jonka vetovastuussa toimii toimitusjohtaja Martin Toledo. Yhtiön palveluksessa on 96 ponsselaista. Uruguayssa puuta korjataan lähes yksinomaan nykyaikaisella ja ympäristöystävällisellä tavaralajimenetelmän puunkorjuukalustolla.

- Uruguayssa paikallisen henkilökuntamme toiminta asiakassuhteissa, sitoutumisessa ja yhtiön kehittämisessä on vertaansa vailla. Pitkäjänteisyyttä vaativalla alalla Ponsse Uruguay on luonut verraten lyhyessä ajassa korkealaatuisen palvelutason, johon asiakkaamme luottavat, kertoo  Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén.

Vieremällä 30.1.2019

PONSSE OYJ

LISÄTIETOJA:
Jarmo Vidgrén, Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja, puh. 040 519 1486
Martin Toledo, Ponsse Uruguayn toimitusjohtaja, puh. +598 995 59130

Ponsse on maailman johtavia tavaralajimenetelmään perustuvien metsäkoneiden valmistajia. Yhtiö keskittyy ympäristöystävälliseen tavaralajimenetelmään, jossa puuta korjataan kumipyöräisillä metsäkoneilla ja puuraaka-aine hyödynnetään tarkasti katkomalla puu määrämittaan jo metsässä. Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiön kotipaikka on Suomessa Vieremällä.

KATSO PÄIVÄN TUNNELMAT VIDEOLLA