Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin Ponssen asema vahva Luottamus&Maine -tutkimuksessa

Takaisin

Ponssen asema vahva Luottamus&Maine -tutkimuksessa


Ponsse ylsi Suomen kolmen hyvämaineisimman yrityksen joukkoon vuosittaisessa Luottamus &Maine -tutkimuksessa. Korkeammalle sijalle ylsivät Kone ja Supercell.

Ponsse Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Juha Vidgrén arvioi tuloksissa näkyvän ennen kaikkea luottamuksellisten suhteiden ja kehitystyön merkityksen.

- Luottamus perustuu ennen kaikkea pitkäjänteisyyteen asiakas- ja sidosryhmäyhteistyössä sekä meidän henkilöstömme kanssa. Pitkäjänteisellä kehittämisellä pystymme täyttämään asiakkaidemme luottamuksen alalla, jossa koneiden ja palveluiden tasoa mitataan koko ajan erittäin haastavissa olosuhteissa.  Luottamuksen kautta olemme saavuttaneet aseman kiinnostavana työnantajana alan parhaille tekijöille. Luottamus ja maine syntyvät vain arkisten tekojen kautta ja siinä jokaisen ponsselaisen työpanos on merkityksellinen, Juha Vidgrén kiittää.

Luottamus&Maine -kyselyyn vastasi viime kesänä yli 6 000 suomalaista. Yrityksiä arvioitiin kahdeksalla eri osa-alueella: yrityksen hallinto, talous, johtaminen, innovatiivisuus, vuorovaikutus, tuotteet&palvelut, työpaikka ja vastuullisuus.

T-Median kehitysjohtajan Riku Ruokolahden mukaan tuloksissa näkyy suomalaisten arvostus teknologiayrityksiä kohtaan.
– Suomalaisten kova arvostus teknologiayhtiöitä kohtaan selittynee yritysten yhteiskunnallisen merkityksen kautta. Teknologiayritykset luovat Suomeen työpaikkoja ja näkyvät kauppataseessa, Ruokolahti sanoi tänään Helsingissä järjestetyssä palkintojenjakotilaisuudessa.

Investointeja tehtaaseen ja palveluverkostoon

Ponssella on meneillään on yhtiön historian voimakkain investointivaihe. Yhtiö on investoinut tuotekehitykseen viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä 52 miljoonaa euroa. Käyttöomaisuuteen on vuosina 2012-2016 investoitu 100 miljoonaa euroa, josta merkittävä osa Vieremän tehtaaseen ja huoltopalveluverkostoon. Ensi vuoden aikana valmistuva tehdaslaajennus kasvattaa Ponssen tuotantotiloja 2,7 hehtaarista neljään hehtaariin. Tehdasinvestointi tarkoittaa paitsi lisää laatua, joustavuutta ja tuottavuutta myös entistä parempaa ja turvallisempaa työympäristöä ponsselaisille. Ponsse-konsernissa työskentelee tällä hetkellä yli 1500 työntekijää, joista noin puolet Suomessa, pääasiassa Ylä-Savossa.

Vieremällä, 28. syyskuuta 2017

PONSSE OYJ

Lisätietoja:
Juha Vidgrén, hallituksen puheenjohtaja, puh. 040 5186 286

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti. 

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla.