Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin Ponsse UK Ltd avasi uudet toimitilat

Takaisin

Ponsse UK Ltd avasi uudet toimitilat

 


Ponssen iso-britannialainen tytäryhtiö Ponsse UK Ltd avasi uudet toimitilat Skotlannissa Annanissa. ”Uudet ja metsäkoneiden huoltoon suunnitellut tilat mahdollistavat hyvän asiakaspalvelun ja kasvun myös tulevaisuudessa”, Ponsse UK:n toimitusjohtaja Gary Glendinning kertoo.

Uusissa tiloissa voidaan huoltaa samanaikaisesti neljää eri konetta. Varaosamyynnin ja varaston lisäksi palvelukeskuksella on koulutustilat asiakas-, kuljettaja- ja henkilökuntakoulutuksia varten. UK:n PONSSE-konekanta on ollut viime vuosina kasvussa ja uudet tilat tulevat tarpeeseen. Samalla työturvallisuus ja työskentelymukavuus kehittyivät huiman harppauksen. 

Uusien toimitilojen lisäksi toimintaan on tulossa vuoden vaihteessa myös muita uudistuksia Gary Glendinningin siirtyessä Ponssen aluejohtajaksi vastuullaan Unkarin, Romanian, Slovenian, Kroatian ja Serbian markkina-alueet. Lisäksi Glendinning jatkaa Ponsse Irlannin toimitusjohtajana. Ponsse UK Ltd:n toimitusjohtajaksi siirtyy Dean Robson konemyynnin tehtävistä. Myös Robsonilla on jo takanaan pitkä ura Ponssella. Hän on aloittanut Ponssen varaosamyynnissä vuonna 2004.

PONSSE-savottaa vuodesta 1994

Ensimmäinen PONSSE nähtiin UK:n savotoilla vuonna 1994 ja kaksi vuotta myöhemmin  Walesiin avattiin ensimmäiset PONSSE-huoltopalvelukeskukset Skotlannin Beattockiin ja Walesin Neathiin. Toimitilat siiirtyivät Lockerbiehin vuosituhannen vaihteessa. Tänä päivänä Annanin toimitiloissa työskentelee 24 ponsselaista. Avajaisissa palkittiin työntekijöitä 10 ja 20 vuoden työurista.

Ponssen ensimmäinen asiakas UK:ssa vuonna 1994 oli Pohjois-Walesissa sijaitseva M.G. Harvesting Ltd, jonka omistaja Michael Gillet aloitti yritystoiminnan vuonna 1980.  Suunnitelmat insinöörin urasta vaihtuivat aikoinaan metsätöihin kesätyöstä saatujen kokemusten jälkeen. ”Metsässä työ oli vapaampaa ja työpäivää pystyi jatkamaan tarpeen mukaan. Hankin ensimmäisen metsätraktorin vuonna 1980 ja alussa korjasimme puuta pääasiassa skylining-ratkaisuilla. Maasto Walesissa on vaihtelee suuresti jyrkistä rinteistä tasaisiin maastoihin ja monipuolinen konekalusto on täällä tarpeen. Ponssen koneita olemme käyttäneet vuodesta 1994 alkaen ja tällä hetkellä konekantamme on 16 PONSSE-konetta ja muutamia harvesteripäitä kaivinkonealustaisissa koneissa”, Michael Gillet kertoo. 

Gilletin yritys on Ponssen tavoin perheyritys. ”Yrityksessämme on mukana koko perhe ja seuraava sukupolvi on jo kauan ollut tiiviisti mukana toiminnassa. Molemmat pojat ajavat konetta ja tytär vastaa toimistotöistä. En itse aja konetta, mutta käyn työmailla säännöllisesti. Työmaat sijaitsevat Walesin lisäksi myös Englannissa.” 

”Tutustuessani Ponssen minuun teki alunperin vaikutuksen juuri perhekeskeisyys. Nyt yhtiö on kasvanut ja kansainvälistynyt, ja asiakastuki tulee pitkälle täältä UK.n Ponsselta.  Palveluista mainittakoon erikseen tekninen puhelinneuvonta, joka on toiminut loistavasti”, Gillet kiittää. 

Yhteensä Iso-Britanniassa korjataan noin 18,5 miljoonaa kuutiota puuta vuosittain. Metsäkoneiden kokonaismarkkina on noin 120 konetta vuodessa ja aktiivinen konekanta reilut 1300. Metsäkoneiden lisäksi markkinalle myydään myös harvesteripäitä tela-alustaisiin koneisiin.

Kuvia:
http://www.ponsse.com/fi/media-arkisto/kuvat/tapahtumat/20172/ponsse-uk-s-opening-party-in-annan-scotland-nov-24

Lisätietoja:
Dean Robson, Managing Director, Ponsse UK (from Jan 1, 2018) tel. +44 780 186 8520
Gary Glendinning, Area Director, Ponsse Plc (from Jan 1, 2018), tel. +44 775 372 0906

Ponsse UK:n uusi osoite:
Ponsse UK Ltd
4 Annan Business Park
Annan
DG12 6TZ, UK