Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020

Takaisin

Ponssen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2020


- Liikevaihto oli 144,5 (143,1) miljoonaa euroa.
- Liiketulos oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa ja liiketulosprosentti 9,3 (9,0).
- Tulos ennen veroja oli -1,6 (13,2) miljoonaa euroa.
- Liiketoiminnan rahavirta oli -12,2 (2,4) miljoonaa euroa.
- Osakekohtainen tulos oli -0,11 (0,36) euroa.
- Omavaraisuusaste oli 46,5 (53,6) prosenttia.
- Tilauskanta oli 209,2 (367,9) miljoonaa euroa.


TOIMITUSJOHTAJA JUHO NUMMELA:
Ponssen kuluvan vuoden ensimmäinen neljännes onnistui tilanteeseen nähden suhteellisen hyvin. Koronapandemia alkoi kuitenkin selvästi vaikuttaa neljänneksen loppua kohti sekä metsäkoneiden kysyntään että komponenttien saatavuuteen. Vuoden 2019 puolella alkanut metsäkonemarkkinan heikkeneminen ja pandemian aiheuttama lisäshokki hiljensi metsäkoneiden kysyntää voimakkaasti useilla markkinoilla. Yhtiön tilausvirta supistui katsauskauden loppua kohden ja tilauskanta laski 209,2 (367,9) miljoonaan euroon.

Yhtiö reagoi tilanteeseen nopeasti ja johtoryhmä alkoi valmistelemaan vaihtoehtoisia toimintasuunnitelmia muuttuvaan ympäristöön. Rahoituksen osalta Ponssella on tehty kaikki tarvittavat toimenpiteet yhtiön jatkuvuuden varmistamiseksi.

Reagoimme syntyneeseen tilanteeseen nopeasti ja kävimme yhteistoimintaneuvottelut tehtaan toimintojen sopeuttamiseksi johtaen koko henkilöstöä koskeviin määräaikaisiin lomautuksiin. Käytännössä Vieremän tehtaamme toimii tällä hetkellä yhdessä vuorossa ja toimihenkilöillä on toisen neljänneksen aikana toimintokohtaisesti sovitut lomautukset. Tytäryhtiöverkostomme on tehnyt omat suunnitelmansa toiminnan sopeuttamiseksi.

Useat toimittajaverkostomme yritykset Euroopassa ovat joutuneet keskeyttämään toimintansa pandemian takia. Toimintaamme on vaikuttanut erityisesti saksalaistoimittajien alihankintaverkoston tuotantokeskeytykset Pohjois-Italiassa. Odotamme kyseisten tehtaiden käynnistyvän huhtikuun loppuun mennessä. Tilanne ei kuitenkaan ole edelleenkään vakaa ja epävarmuuksia toimittajaverkostomme tehtaiden uudelleen käynnistymisistä on olemassa.

Ensimmäisellä neljänneksellä Ponssen liikevaihto oli 144,5 (143,1) miljoonaa euroa. Pystyimme toimittamaan koneet asiakkaillemme lähes normaalisti ja laskutuksemme oli suunnitellulla tasolla. Asiakkaidemme työtilanne vaihtelee voimakkaasti eri markkina-alueilla. Useilla markkinoilla mekaaninen metsäteollisuus on isoissa haasteissa, kun taas kemiallisen metsäteollisuuden tuotteille riittää kysyntää. Huoltopalveluidemme liikevaihto laski hieman vertailukauteen nähden asiakkaidemme heikomman työtilanteen vuoksi. Samalla kuitenkin vaihtokonemyyntimme oli ilahduttavan aktiivista.

Ponssen liikevoitto kuluneella neljänneksellä oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa. Katsauskauden liiketulosprosentti oli 9,3 (9,0). Valuuttakurssien heilahtelut vaikuttivat voimakkaasti tulokseen, joka oli -1,6 miljoonaa euroa negatiivinen hyvästä liikevoitosta huolimatta. Tase-erien arvostamisesta johtuneet realisoitumattomat rahoituseriin kirjatut kurssitappiot, joita oli noin 9,3 miljoonaa euroa, rasittivat tulosta voimakkaasti. Rahavirta oli ensimmäisellä neljänneksellä -12,2 (2,6) miljoonaa euroa. Hyvästä vaihtokonemyynnistä huolimatta vaihtokonevarastomme oli kasvussa.

Haastavassa toimintaympäristössä jatkamme panostuksia myyntiin, huoltoon ja varaosien saatavuuteen sekä asiakkaidemme palvelemiseen mahdollisimman tehokkaasti. Vieremän tehtaamme on toiminut erinomaisesti koko katsauskauden ajan ja on valmiudessa palaamaan kahteen vuoroon tilanteen niin salliessa. Koronapandemian aiheuttama epävarmuus on muuttanut nopeasti toimintaympäristöä ja vaikuttanut metsäkoneiden kysynnän heikentymiseen.

Tärkeintä on kuitenkin turvata henkilökuntamme, asiakkaidemme ja muiden sidosryhmiemme terveys kaikissa olosuhteissa.


LIIKEVAIHTO

Konsernin liikevaihdoksi muodostui katsauskauden aikana 144,5 (143,1) miljoonaa euroa, joka on 1,0 prosenttia enemmän kuin vertailukaudella. Kansainvälisten liiketoimintojen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 69,8 (76,3) prosenttia.

Liikevaihto jakautui alueittain seuraavasti: Pohjois-Eurooppa 49,4 (36,9) prosenttia, Keski- ja Etelä-Eurooppa 20,4 (22,4) prosenttia, Venäjä ja Aasia 7,9 (18,5) prosenttia, Pohjois- ja Etelä-Amerikka 21,5 (22,0) prosenttia sekä muut maat 0,8 (0,2) prosenttia.


TULOSKEHITYS

Liiketulos oli 13,4 (12,9) miljoonaa euroa. Liiketuloksen osuus liikevaihdosta oli katsauskaudella 9,3 (9,0) prosenttia. Konsernin sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli -0,8 (19,8) prosenttia.

Henkilöstökulut olivat katsauskauden aikana 22,6 (22,1) miljoonaa euroa. Liiketoiminnan muut kulut olivat 13,3 (14,2) miljoonaa euroa. Rahoitustuotot ja -kulut olivat nettomääräisesti -15,0 (0,4) miljoonaa euroa. Rahoituseriin on kirjattu valuuttakurssien muutoksista aiheutuneet kurssivoitot ja -tappiot, joiden nettovaikutus katsauskauden aikana oli -14,2 (0,8) miljoonaa euroa. Katsauskauden tulokseksi muodostui -3,2 (10,2) miljoonaa euroa. Laimennettu ja laimentamaton osakekohtainen tulos (EPS) oli -0,11 (0,36) euroa.


TASE JA RAHOITUS

Konsernitaseen loppusumma oli katsauskauden päättyessä 501,3 (404,9) miljoonaa euroa. Vaihto-omaisuuden määrä oli 171,8 (150,5) miljoonaa euroa. Myyntisaamisia oli 42,0 (40,9) miljoonaa euroa sekä likvidejä kassavaroja 114,3 (45,9) miljoonaa euroa. Konsernin oman pääoman määrä oli 230,9 (211,8) miljoonaa euroa ja emoyhtiön oma pääoma (FAS) oli 216,5 (192,1) miljoonaa euroa. Korollisten velkojen määrä oli 163,9 (70,4) miljoonaa euroa. Yhtiö on varmistanut likviditeettiään nostamalla rahoituslimiiteistä lyhytaikaistaa lainaa. Yhtiön rahoituslimiiteistä on käytössä 79 %. Konsernin lainat rahoituslaitoksilta ovat vakuudettomia lainoja ilman rahoituskovenantteja. Emoyhtiön saamiset muilta konserniyhtiöiltä olivat nettomääräisesti 114,3 (84,1) miljoonaa euroa. Emoyhtiön saatavat tytäryhtiöiltä koostuvat pääosin myyntisaamisista. Konsernin nettovelat olivat 49,6 (24,4) miljoonaa euroa ja nettovelkaantumisaste (net gearing) 21,5 (11,5) prosenttia. Omavaraisuusaste oli katsauskauden päättyessä 46,5 (53,6) prosenttia.

Liiketoiminnan rahavirta oli -12,2 (2,4) miljoonaa euroa. Investointien rahavirta oli -5,6 (-4,7) miljoonaa euroa.


SAADUT TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Uusia tilauksia saatiin katsauskauden aikana 106,8 (222,8) miljoonan euron arvosta ja tilauskanta oli katsauskauden päättyessä 209,2 (367,9) miljoonaa euroa.


JAKELUVERKOSTO

Ponsse-konserniin kuuluvat tytäryhtiöt ovat Ponsse AB, Ruotsi; Ponsse AS, Norja; Ponssé S.A.S., Ranska; Ponsse UK Ltd, Iso-Britannia; Ponsse Machines Ireland Ltd, Irlanti, Ponsse North America, Inc., Amerikan Yhdysvallat; Ponsse Latin America Ltda, Brasilia; Ponsse Uruguay S.A., Uruguay; OOO Ponsse, Venäjä; Ponsse Asia-Pacific Ltd, Hong Kong; Ponsse China Ltd, Kiina sekä Epec Oy, Suomi. Konserniin kuuluu myös kiinteistöyhtiö Ponsse Centre, Venäjä. Lisäksi konserniin kuuluu osakkuusyhtiö Sunit Oy, Suomi, josta Ponsse Oyj:n omistusosuus on 34 prosenttia.


TUOTEKEHITYS JA INVESTOINNIT

Konsernin tuotekehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 5,5 (4,8) miljoonaa euroa, joista aktivoitiin 1,9 (1,3) miljoonaa euroa.

Käyttöomaisuusinvestointien määrä oli 5,6 (4,8) miljoonaa euroa. Ne koostuivat tuotekehitysaktivointien lisäksi rakennusinvestoinneista ja tavanomaisista koneiden ja laitteiden ylläpito- ja korvausinvestoinneista.


JOHTO

Yhtiön johtoryhmään kuuluivat seuraavat jäsenet: puheenjohtajana toimiva toimitusjohtaja Juho Nummela, talousjohtaja Petri Härkönen, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja Juha Inberg, huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen, henkilöstöjohtaja Paula Oksman, toimitusketjusta vastaava johtaja Tommi Väänänen sekä toimitusjohtajan sijainen, myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén. Yhtiön johdolla on tavanomainen johdon vastuuvakuutus.

Myynnin aluejohtajaorganisaation johdossa toimivat konsernin myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrén ja huoltopalvelujohtaja Tapio Mertanen. Aluejohtajat raportoivat Ponsse Oyj:n jälleenmyyjäverkostosta vastaavalle johtaja Marko Mattilalle. Tytäryhtiöiden toimitusjohtajat ja Marko Mattila raportoivat Ponsse Oyj:n myynti- ja markkinointijohtaja Jarmo Vidgrénille.

Aluejako ja vastuuhenkilöt on esitetty alla:
Pohjois-Eurooppa:
Jani Liukkonen (Suomi),
Carl-Henrik Hammar (Ruotsi ja Tanska sekä Norja) ja
Tarmo Saks (Viro, Latvia ja Liettua).

Keski- ja Etelä-Eurooppa:
Tuomo Moilanen (Saksa ja Itävalta),
Clément Puybaret (Ranska),
Janne Tarvainen (Espanja ja Portugali),
Dean Robson (Iso-Britannia),
Patrick Murphy (Irlanti),
Gary Glendinning (Unkari, Romania, Slovenia, Kroatia ja Serbia) ja
Tarmo Saks (Puola, Tsekki ja Slovakia).

Venäjä ja Aasia:
Jaakko Laurila (Venäjä ja Valko-Venäjä),
Janne Tarvainen (Australia ja Etelä-Afrikka) ja
Risto Kääriäinen (Kiina ja Japani).

Pohjois- ja Etelä-Amerikka:
Pekka Ruuskanen (USA),
Eero Lukkarinen (Kanada),
Fernando Campos (Brasilia) ja
Martin Toledo (Uruguay, Chile ja Argentiina).


HENKILÖSTÖ

Konsernin palveluksessa oli katsauskauden aikana keskimäärin 1 775 (1 729) henkilöä. Katsauskauden päättyessä konsernin palveluksessa oli 1 773 (1 750) henkilöä.


OSAKKEET

Yhtiön rekisteröity osakepääoma koostuu 28 000 000 osakkeesta. Osakkeiden vaihto ajalla 1.1.–31.3.2020 oli 1 110 610 kappaletta, joka on 4,0 prosenttia osakkeiden kokonaismäärästä. Vaihdon arvo oli 29,7 miljoonaa euroa. Katsauskauden alin kurssi oli 19,36 euroa osakkeelta ja ylin 33,00 euroa osakkeelta.

Katsauskauden päätöskurssi oli 20,50 euroa osakkeelta ja koko osakekannan markkina-arvo 574,0 miljoonaa euroa.

Katsauskauden päättyessä yhtiöllä oli hallussaan 227 omaa osaketta.


VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS

Vuoden 2020 yhtiökokous on koronavirustilanteen vuoksi siirretty pidettäväksi myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.


HALLINNOINTI

Yhtiön päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan Suomen osakeyhtiölakia, julkisesti noteerattuja yhtiöitä koskevia muita säädöksiä sekä Yhtiön yhtiöjärjestystä. Yhtiön hallitus on vahvistanut tämän hallinnointikoodin, joka noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n hallituksen hyväksymää Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance). Koodin tarkoituksena on varmistaa, että yhtiötä johdetaan ammattitaitoisesti ja että käytössä ovat eettisesti ja ammatillisesti korkeatasoiset liiketoimintaperiaatteet ja käytännöt.

Hallinnointikoodi on luettavissa yhtiön internet-sivujen sijoittajaosiossa.


RISKIENHALLINTA

Riskienhallinta perustuu yhtiön arvoihin sekä strategisiin ja taloudellisiin tavoitteisiin. Riskienhallinnan tavoitteena on tukea yhtiön strategiassa määritettyjen tavoitteiden toteutumista sekä turvata yhtiön taloudellista kehitystä ja liiketoiminnan jatkuvuutta.

Riskienhallinnan tehtävänä on tunnistaa, arvioida ja seurata liiketoiminnassa esiintyviä riskejä, joilla voi olla vaikutusta yhtiön strategisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumiseen tai liiketoiminnan jatkuvuuteen. Tämän pohjalta tehdään päätökset tarvittavista toimenpiteistä, joilla riskejä ennaltaehkäistään ja havaittuihin riskeihin reagoidaan.

Riskienhallinta on osa normaalia, päivittäistä liiketoimintaa ja sisällytetty osaksi johtamisjärjestelmää. Riskienhallintaa ohjaa hallituksen hyväksymä riskienhallintapolitiikka.

Riskinä pidetään mitä tahansa tapahtumaa, joka vaarantaa yhtiön tavoitteiden toteutumisen tai uhkaa liiketoiminnan jatkuvuutta. Toisaalta riski voi olla myös positiivinen tapahtuma, jolloin riskiä käsitellään mahdollisuutena. Kukin riski arvioidaan sen vaikutuksen ja toteutumisen todennäköisyyden perusteella. Riskien hallintakeinoja ovat riskin välttäminen, pienentäminen ja siirtäminen. Lisäksi riskejä voidaan hallita kontrolloimalla ja minimoimalla niiden vaikutusta.


LÄHIAJAN RISKIT JA NIIDEN HALLINTA

Maailman talouden epävarmuus saattaa vaikuttaa metsäkoneiden kysynnän heikkenemiseen. Epävarmuutta voi lisätä kehittyvien maiden valuuttamarkkinoiden volatiliteetti. Erityisesti geopoliittinen tilanne lisää epävarmuutta rahoitusmarkkinoiden toimivuuden ja pakotteiden kautta. Vientimaiden vero- ja tullilainsäädännöissä tapahtuvat muutokset voivat vaikeuttaa yhtiön harjoittamaa vientikauppaa tai sen kannattavuutta.

Koronaviruspandemia on aiheuttanut nopeita muutoksia yhtiön toimintaympäristössä. Yhtiön johto on pyrkinyt aktiivisesti seuraamaan ja ennakoimaan pandemian kehittymistä sekä ryhtynyt pandemian vaikutusten ennaltaehkäiseviin ja korjaaviin toimenpiteisiin. Koronapandemian pitkittyminen voi vaikuttaa merkittävästi metsäkoneiden kysyntään sekä komponenttien että rahoituksen saatavuuteen.

Emoyhtiö seuraa konsernin sisäisten ja ulkoisten myyntisaamisten arvon muutoksia sekä niihin liittyvää riskiä arvonalentumisesta.

Yhtiön rahoituksen riskienhallinnan keskeisenä tavoitteena on maksuvalmius-, korko- ja valuuttariskien hallinta. Maksuvalmiuden varmistamiseksi yhtiöllä on käytössään eri rahoittajien kanssa tehtyjä luottolimiittisopimuksia. Haitallisten koronmuutosten vaikutusta minimoidaan käyttämällä erilaisiin viitekorkoihin sidottuja luottoja sekä koronvaihtosopimuksia. Valuuttakurssimuutosten vaikutusta vähennetään johdannaissopimusten avulla.


LÄHIAJAN NÄKYMÄT

Ponsse perui 17.3.2020 antamallaan tulosvaroitustiedotteella aikaisemman tulosohjauksen, jonka mukaan konsernin euromääräisen liikevoiton odotetaan olevan vuonna 2020 samalla tasolla kuin 2019.

Koronaviruspandemian merkitystä ja sen vaikutusta Ponssen liiketoimintaan, taloudelliseen asemaan, toiminnan tuloksiin tai maksuvalmiuteen ei voida tällä hetkellä kohtuudella arvioida tilanteen nopean kehityksen ja epävarmuuden vuoksi.

On edelleen epäselvää, kuinka kauan koronapandemia tulee jatkumaan, joten emme tässä vaiheessa anna tulosohjausta kuluvalle vuodelle.

PONSSE-KONSERNI

 

KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA (1 000 eur)

IFRS IFRS IFRS
1-3/20 1-3/19 1-12/19
LIIKEVAIHTO 144 503 143 085 667 402
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) 22 469 19 310 15 718
Liiketoiminnan muut tuotot 471 542 3 046
Materiaalit ja palvelut -112 031 -108 598 -447 390
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -22 627 -22 052 -92 693
Poistot -6 034 -5 185 -21 219
Liiketoiminnan muut kulut -13 319 -14 245 -57 563
LIIKETULOS 13 431 12 857 67 302
Osuus osakkuusyhtiöiden tuloksista -20 -38 305
Rahoitustuotot ja –kulut -14 978 423 -1 032
TULOS ENNEN VEROJA -1 566 13 242 66 574
Tuloverot -1 619 -3 078 -14 564
TILIKAUDEN TULOS -3 185 10 164 52 010
MUUT LAAJAN TULOKSEN ERÄT:
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 1 843 1 178 2 373
TILIKAUDEN LAAJA TULOS YHTEENSÄ -1 342 11 342 54 383
Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake -0,11 0,36 1,86

KONSERNITASE (1 000 eur)

IFRS IFRS IFRS
31.3.20 31.3.19 31.12.19
VARAT
PITKÄAIKAISET VARAT
Aineettomat hyödykkeet 33 082 26 743 32 213
Liikearvo 3 774 3 796 3 794
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 115 421 112 702 118 507
Sijoitukset 370 98 370
Osuudet osakkuusyrityksissä 726 506 849
Pitkäaikaiset saamiset 1 075 2 307 1 196
Laskennalliset verosaamiset 4 252 4 130 3 844
PITKÄAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 158 700 150 281 160 773
LYHYTAIKAISET VARAT
Vaihto-omaisuus 171 763 150 532 153 158
Myyntisaamiset 41 967 40 829 47 171
Tuloverosaaminen 553  434 351
Muut lyhytaikaiset saamiset 14 095 16 951 16 646
Rahavarat 114 260 45 907 48 704
LYHYTAIKAISET VARAT YHTEENSÄ 342 637 254 653 266 030
VARAT YHTEENSÄ 501 337 404 934 426 803
OMA PÄÄOMA JA VELAT
OMA PÄÄOMA
Osakepääoma 7 000 7 000 7 000
Muut rahastot 3 460 3 462 3 460
Muuntoerot 7 243 4 205 5 399
Omat osakkeet -2 0 -2
Kertyneet voittovarat 213 198 197 108 216 264
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA 230 899 211 775 232 121
PITKÄAIKAISET VELAT
Korolliset velat 47 794 47 015 48 030
Laskennalliset verovelat 1 216 1 224 1 407
Muut pitkäaikaiset velat 55 425 23
PITKÄAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 49 065 48 663 49 460
LYHYTAIKAISET VELAT
Korolliset velat 116 089 23 357 33 652
Varaukset 3 557 5 502 3 450
Tilikauden verovelat 1 042 1 536 3 021
Ostovelat ja muut lyhytaikaiset velat 100 685 114 101 105 099
LYHYTAIKAISET VELAT YHTEENSÄ 221 373 144 496 145 221
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ 501 337 404 934 426 803

RAHAVIRTALASKELMA (1 000 eur)

IFRS IFRS IFRS
1-3/20 1-3/19 1-12/19
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA:
Tilikauden tulos -3 185 10 164 52 010
Oikaisut:
Rahoitustuotot ja –kulut 14 978 -423 1 032
Osuus osakkuusyhtiön tuloksesta 20 38 -305
Poistot 6 034 5 185 21 219
Tuloverot 1 619  3 078 14 564
Muut oikaisut -747 -16 -790
Rahavirta ennen käyttöpääoman muutosta 18 719 18 026 87 730
Käyttöpääoman muutos:
Myyntisaamisten ja muiden saamisten muutos 2 949 -3 493 -7 828
Vaihto-omaisuuden muutos -26 395 -21 991 -24 187
Ostovelkojen ja muiden velkojen muutos -2 177 12 218 2 398
Pakollisten varausten muutos 107 84 -1 968
Saadut korot 18 76 301
Maksetut korot -335 -82 -765
Muut rahoituserät -404 -256 -882
Maksetut verot -4 667 -2 210 -11 944
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) -12 184 2 372 42 854
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -5 632 -4 766 -28 567
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 0 75 322
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) -5 632 -4 691 -28 245
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA
Omien osakkeiden hankkiminen 0 0 0
Lyhytaikaisten lainojen nostot/takaisinmaksut 82 688 -2 232 7 166
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut 0 -418 0
Rahoitusleasingvelkojen nostot/takaisinmaksut -555 -495 -2 402
Pitkäaikaisten saamisten muutos 468 462 832
Maksetut osingot 0 0 -22 400
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) 82 601 -2 683 -16 803
Rahavarojen muutos (A+B+C) 64 784 -5 001 -2 194
Rahavarat 1.1. 48 704 51 105 51 105
Valuuttakurssimuutosten vaikutus 772 -197 -208
Rahavarat 31.3/31.12. 114 260 45 907 48 704
 

*) Uuden konsolidointiohjelman mahdollistamana yhtiö on siirtynyt 1.6.2019 alkaen esittämään rahavirtalaskelmaan sisältyvät valuuttakurssivaikutukset siten, että realisoitumattomat valuuttakurssivaikutukset voidaan eliminoida rahavirtalaskelmassa aikaisempaa täsmällisemmin. Rahoituslaskelman kaikki erät on muunnettu euroiksi keskikursseja käyttäen. Aiemmin raportoitua vertailukauden Q1 2019 rahavirtaa, joka oli 0,9 miljoonaa, on tämän johdosta oikaistu vertailukelpoisuuden vuoksi. Muutoksella ei ollut vaikutusta kokonaisrahavirran esittämiseen vaan muutos vaikutti ainoastaan eri rahavirtojen väliseen suhteeseen sekä valuuttakurssivaikutusten esittämiseen rahavarojen muutoksessa.

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (1 000 eur)

A = Osakepääoma
B = Ylikurssi- ja muut rahastot
C = Muuntoerot
D = Omat osakkeet
E = Kertyneet voittovarat 
F = Oma pääoma yhteensä
EMOYHTIÖN OMISTAJILLE KUULUVA OMA PÄÄOMA
A B C D E F
OMA PÄÄOMA 1.1.2020 7 000 3 460 5 400 -2 216 264 232 121
Muuntoerot 1 843 1 843
Katsauskauden tulos -3 185 -3 185
Katsauskauden laaja tulos 1 843 -3 185 -1 342
Suorat kirjaukset voittovaroihin 120 120
OMA PÄÄOMA 31.3.2020 7 000 3 460 7 243 -2 213 199 230 899
OMA PÄÄOMA 1.1.2019 7 000 3 462 3 027 0 186 667 200 155
Muuntoerot 1 178 1 178
Katsauskauden tulos 10 164 10 164
Katsauskauden laaja tulos 1 178 10 164 11 342
Suorat kirjaukset voittovaroihin 278 278
OMA PÄÄOMA 31.3.2019 7 000 3 462 4 205 0 197 108 211 775


 
31.3.20 31.3.19 31.12.19
1. LEASINGVASTUUT (1 000 eur) 713 961 858
2. VASTUUSITOUMUKSET (1 000 eur) 31.3.20 31.3.19 31.12.19
Takaukset muiden puolesta 0 0 20
Kiinteistöjen arvonlisäveron tarkistusvastuu 8 403 8 521 8 700
Muut vastuut 61 87 159
YHTEENSÄ 8 464 8 608 8 879
3. VARAUKSET (1 000 eur) Takuuvaraus
1.1.2020 3 450
Lisätyt varaukset 524
Perutut varaukset -417
31.3.2020 3 557

TUNNUSLUVUT

31.3.19 31.3.19 31.12.19
Tutkimus- ja kehityskulut (Me) 5,5 4,8 19,3
Investoinnit käyttöomaisuuteen (Me) 5,6 4,8 28,6
% liikevaihdosta 3,9 3,3 4,3
Henkilöstö keskimäärin 1 775 1 729 1 761
Tilauskanta (Me) 209,2 367,9 256,8
Omavaraisuusaste % 46,5 53,6 54,8
Laimennettu ja laimentamaton tulos/osake (eur) -0,11 0,36 1,86
Oma pääoma/osake (eur) 8,25 7,56 8,29

TUNNUSLUKUJEN LASKENTAKAAVAT

Sijoitetun pääoman tuotto- %:
Tulos ennen veroja + rahoituskulut
-----------------------------------------------------------------------------------------------
Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (keskimäärin vuoden aikana) * 100

Henkilöstö keskimäärin:
Kuukausien viimeisen päivän henkilökunnan lukumäärien keskiarvo. Laskelmaa on oikaistu osa-aikaisesti palveluksessa olleiden henkilöiden osalta.

Nettovelkaantumisaste, %:
Korolliset rahoitusvelat - rahavarat
-----------------------------------------------
Oma pääoma * 100

Omavaraisuusaste, %:
Oma pääoma + Määräysvallattomien osuus
------------------------------------------------------------
Taseen loppusumma – saadut ennakot * 100
 

Tulos/osake:
Tilikauden tulos – Määräysvallattomien osuus
--------------------------------------------------------------------------------------------
Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana
 

Oma pääoma/osake:
Oma pääoma
--------------------------------------------------------------
Tilinpäätöspäivän osakeantioikaistu osakemäärä



SAADUT TILAUKSET (Me)
1-3/20 1-3/19 1-12/19
Ponsse-konserni 106,8 222,8 642,2

Osavuosikatsaus on laadittu IFRS-standardien kirjaamis- ja arvostusperiaatteita noudattaen ja sen laadinnassa ei ole noudatettu kaikkia IAS 34:n vaatimuksia. Osavuosikatsauksessa on noudatettu samoja laadintaperiaatteita kuin 31.12.2019 laaditussa vuositilinpäätöksessä.

Edellä esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia.

Edellä esitetyt luvut ovat pyöristettyjä, josta johtuen ne saattavat poiketa virallisessa tilinpäätöksessä esitetyistä.

Tämä tiedote sisältää tulevaisuuteen suuntautuneita lausumia, jotka perustuvat tällä hetkellä yhtiön johdon tiedossa oleviin oletuksiin sekä sen tämänhetkisiin päätöksiin ja suunnitelmiin. Vaikka johto uskoo, että tulevaisuuteen suuntautuneet oletukset ovat perusteltuja, mitään varmuutta ei ole siitä, että kyseiset oletukset osoittautuvat oikeiksi. Tämän vuoksi tulokset voivat poiketa merkittävästi tulevaisuuteen suuntautuneisiin lausumiin sisältyneistä oletuksista johtuen muun muassa muutoksista taloudessa, markkinoilla, kilpailuolosuhteissa, lainsäädännössä sekä valuuttakursseissa.




Vieremällä 21. huhtikuuta 2020

PONSSE OYJ

Juho Nummela
Toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Juho Nummela 0400 495 690
Talousjohtaja Petri Härkönen 050 409 8362



JAKELU
NASDAQ OMX Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com


Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ OMX:n pohjoismaisella listalla. Yhtiö viettää tänä vuonna 50-vuotisjuhlavuotta.


 

Dokumentit