Julkaisut

Sisältöjulkaisija

Takaisin Ponssen yhtiökokoukselle 27.5.2020 esitetään osinkojen alentamista

Takaisin

Ponssen yhtiökokoukselle 27.5.2020 esitetään osinkojen alentamista

Ponsse Oyj:n hallitus on päättänyt kutsua yhtiön osakkeenomistajat varsinaiseen yhtiökokoukseen keskiviikkona 27.5.2020. Yhtiö lähettää varsinaisen yhtiökokouskutsun osakkeenomistajille myöhemmin. Yhtiön 1.4.2020 pidettäväksi aiottu yhtiökokous jouduttiin aiemmin perumaan vallitsevan koronavirustilanteen takia.

Ponsse Oyj:n hallitus tulee esittämään yhtiökokoukselle, että yhtiö jakaa vuodelta 2019 osinkoa 0,3 euroa osakkeelta aiemmin ehdotetun 0,85 euron sijaan. Näin hallitus pyrkii varmistamaan yhtiön jatkuvuuden ja taloudellisen vakauden tilanteessa, jossa vallitsee paljon epävarmuuksia. Osinkojen alentamisella on yhteensä 15,4 miljoonan euron vaikutus yhtiön talouteen.

Samalla yhtiön hallitus on ilmoittanut esittävänsä yhtiökokoukselle, ettei konsernin palveluksessa olevan henkilöstön voittopalkkiota tulla alentamaan aiemmin ehdotetusta. Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että Ponsse-konsernin henkilöstölle maksetaan vuodelta 2019 voittopalkkiota aiemmin suunnitellun mukaisesti enintään 100 euroa per henkilö per työssäolokuukausi.

Vieremällä 20. huhtikuuta 2020 

PONSSE OYJ
Hallitus
 

LISÄTIETOJA
Talousjohtaja Petri Härkönen, puh. 050 409 8362 

JAKELU
NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ponsse.com

Ponsse Oyj on tavaralajimenetelmän metsäkoneiden myyntiin, tuotantoon, huoltoon ja teknologiaan erikoistunut yritys, jonka toimintaa ohjaa aito kiinnostus asiakasta ja tämän liiketoimintaa kohtaan. Yhtiö kehittää ja valmistaa kestävän kehityksen mukaisia, innovatiivisia puunkorjuuratkaisuja asiakastarpeiden mukaisesti.                                              

Metsäkoneyrittäjä Einari Vidgrén perusti yhtiön vuonna 1970, ja yhtiö on koko historiansa ajan ollut tavaralajimenetelmään perustuvien puunkorjuuratkaisujen edelläkävijä. Ponssen kotipaikka on Suomessa Vieremällä. Yrityksen osakkeet noteerataan NASDAQ:n pohjoismaisella listalla.
 Tänä vuonna yhtiö viettää 50-vuotisjuhlavuottaan.