Uutiset

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin VALTRA-KAUPAN RAUKEAMINEN

Takaisin

VALTRA-KAUPAN RAUKEAMINEN

PONSSE OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.9.2003 KLO 11:20 1

VALTRA-KAUPAN RAUKEAMINEN

KONE Oyj on 10.9.2003 antamallaan pörssitiedotteella ilmoittanut myyvänsä
Valtran koko liiketoiminnan yhdysvaltalaiselle AGCO:lle.

Konsortio, jossa olivat mukana Ponsse Oyj, Suomen Valtio, Teollisuussijoitus ja
laaja joukko muita suomalaisia sijoittajia jätti 29. elokuuta tarjouksen Valtran
ostamiseksi. Tarjouksen jättämisen lähtökohtana oli Valtran hyvä kannattavuus,
merkittävä teollinen osaaminen ja vahva markkina-asema.

Konsortion tarjouksen hinta ja muut ehdot olivat mitoitettu niin, että yhtiölle
olisi turvattu hyvät kehittymismahdollisuudet ja kilpailukyky tulevaisuudessa.

Valtra-kaupan raukeaminen ei aiheuta muutoksia Ponssen liiketoiminnan
peruslinjauksiin. Yhtiö jatkaa aikaisemmin tehtyjen strategiapäätösten
mukaisesti tavaralajimenetelmään pohjautuvien metsäkoneiden valmistajana.

Ponssen liikevaihto kasvoi vuoden alkupuoliskolla 35,4 prosenttia 79,3
miljoonaan euroon ja liikevoitto 41,5 prosenttia 5,7 miljoonaan euroon
verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan. Koko vuoden liikevaihdon ja
tuloksen arvioidaan ylittävän edellisvuoden tason.

Vieremällä, 10. päivänä syyskuuta 2003

PONSSE OYJ

Juha Vidgrén
Hallituksen varapuheenjohtaja

Lisätietoja: hallituksen varapuheenjohtaja Juha Vidgrén, 040 730 0047

JAKELU
Helsingin Pörssi
Keskeinen media