Sivuston kieli on tunnistettu automaattisesti – The language of the website has been recognised automatically
  • pitkamaki_header

Tero Pitkämäki viidenneksi Lontoon olympialaisissa

Tero Pitkämäki (1)

Tero Pitkämäki sijoittui viidenneksi Lontoon olympialaisten keihäänheiton finaalissa. Tero heitti viidennellä heittokierroksella parhaansa 82,80 metriä. Kilpailun voitti yllätysnimi: Trinidad ja Tobagoa edustava Keshorn Walcott tuloksella 84,58. Toiseksi heitti Ukrainan Oleksandr Pjatnitsja (84,51) ja kolmanneksi Suomen Antti Ruuskanen (84,12). Neljänneksi Pitkämäen edelle kiilasi kisan ennakkosuosikki Tsekin Vitezslav Vesely tuloksella 83,34.

- Kyllä minä aika pettynyt olen, että mitalia lähdin hakemaan ja voitosta taistelemaan. Ei olisi paljon tarvittu siihen voittoon, pienellä onnella sellainen heitto olisi saattanut tulla, Pitkämäki kertoi YLEn haastattelussa heti kilpailun jälkeen.

- Vähän jäi harmittamaan. Mitali olisi ollut helposti otettavissa, eikä kultaankaan tarvittu mitään maagista tulosta. Viimeisessä heitossani oli hurjasti voimaa takana. Mutta keihääni lähti poikittain taivaalle, en vain saanut keihästä oikeaan asentoon, Pitkämäki summasi.