News2

Luokitusnavigaatio

Sisältöjulkaisija

Takaisin Ponsse ja Konehuolto P. Kula juhlivat 20 vuotta jatkunutta yhteistyötä

Takaisin

Ponsse ja Konehuolto P. Kula juhlivat 20 vuotta jatkunutta yhteistyötä

Ponssen ja Varsinais-Suomen alueella toimivan Konehuolto P. Kulan sopimushuoltajayhteistyö täyttää tänä vuonna 20 vuotta.

Tmi Petri Kulan ja Ponssen yhteistyö alkoi jo keväällä 2000. Ensin Kula toimi toiminimellä huoltoautoyrittäjänä, kunnes yritys muuttui vuonna 2003 osakeyhtiöksi. Tänä päivänä Konehuolto P. Kula Oy:n toiminta laajuudessaan vastaa jo Ponssen suurimpien asiakaspalvelukeskuksien toimintaa ja yritys työllistää Pöytyällä sijaitsevassa yrityksessä viisi huoltoasentajaa.

“Haluan kiittää itse yrittäjää Petri Kulaa jo 20 vuotta jatkuneesta loistavasta yhteistyöstä! Haluamme varmistaa asiakkaillemme hyvät huolto- ja varaosapalvelut, tähän tarpeeseen Kula on vastannut täydellisesti. Onnittelut Petrille 20 vuotta jatkuneesta huoltoyrittäjyydestä ja menestystä on tiedossa varmasti myös tulevaisuudessa Petrin rohkealla ja innostuneella asenteella,” onnittelee Ponssen Suomen myyntijohtaja Jani Liukkonen.

Alueen asiakaskunta on kasvanut vuosien aikana. Ponsse-konekanta alueella on satakunta ja Konehuolto P. Kulan asiakkaista pääosa on noin 50 kilometrin säteellä Pöytyällä sijaitsevasta huoltopalvelukeskuksesta.

“Onhan tämä 20 vuotta ollut mahtava matka! En usko, että parempaa yhteistyökumppania voisi ollakaan. Asiat ratkaistaan maalaisjärjellä, ponsselaisten kanssa on helppo neuvotella ja toimia. Jaamme saman ajatusmaailman: Asiakkaan etu edellä mennään,” toteaa yrittäjä Petri Kula.

Perjantaina 2. kesäkuuta Konehuolto P. Kulan toimipisteellä vietettiin 20-vuotisjuhlan kunniaksi markkinapäivää.

Kuva: Ponssen Nakkilan sopimushuoltaja Sasuco Oy onnitteli Petri Kulaa (kesk.) 20 vuoden toiminnasta. Vasemmalla Markus Santikko, oikealla Joonas Suomalainen Sasuco Oy:stä.