Asiakastiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Ponsse Oyj:n asiakaskirje 20.3.2020
Takaisin

Ponsse Oyj:n asiakaskirje 20.3.2020

Arvoisa asiakkaamme,

 

Epävarmuus koronaviruksen maailmanlaajuisessa leviämisessä jatkuu. Pyrimme kaikin tavoin varmistamaan asiakaspalveluidemme ja toimintamme normaalin jatkumisen. Meille on erittäin tärkeää turvata henkilökuntamme ja sidosryhmiemme terveys, ja teemme runsaasti toimenpiteitä epidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Voitte edelleen olla normaalisti yhteyksissä myyntiimme tai muihin asiakaspalvelutoimintoihimme. Pyydämme kuitenkin mahdollisimman pitkälle hoitamaan yhteydenotot puhelimitse, sähköpostilla tai etäyhteyksillä. Pyrimme vähentämään henkilökohtaisia tapaamisia niin Ponssen sisällä kuin ulkopuolellakin ja siten turvaamaan keskeytyksettömän toiminnan.

Olemme peruuttaneet asiakasvierailut, -matkat ja -ryhmäkoulutukset toistaiseksi mukaan lukien 50v-juhlavuotemme Road Show -kiertueen. Henkilökuntamme ei matkusta ulkomaille ja pyrimme välttämään toimipisteidemme välisiä matkoja. Suurin osa toimihenkilöistämme tekee parhaillaan etätöitä. Huoltopalveluidemme asiakkaita olemme pyytäneet asioimaan mahdollisuuksien mukaan etäyhteyksillä erityisesti silloin, kun he ovat olleet kahden viikon sisällä ulkomailla tai heillä on flunssan oireita.

Olemme joutuneet antamaan pörssiin tulosvaroituksen, sillä epävarmassa tilanteessa on mahdollista, että emme tule pääsemään taloudellisiin tavoitteisiimme. Olemme myös aloittaneet henkilöstömme kanssa yhteistoimintaneuvottelut. Komponenttien saatavuusongelmat näyttävät todennäköisiltä, mutta pidämme tuotantomme käynnissä niin pitkälle kuin suinkin mahdollista. Mikäli joudumme rajoittamaan tehtaan toimintaa ja konetoimituksenne uhkaa viivästyä, olemme teihin välittömästi yhteydessä. 

Seuraamme koronavirusepidemian etenemistä jatkuvasti ja pidämme teidät ajan tasalla toiminnastamme. Teemme kaikkemme asiakaspalvelutasomme ylläpitämiseksi, jotta teidän liiketoimintanne ei haastavassa tilanteessa vaarantuisi.

 

Ollaan yhteyksissä ja pysytään kaikki terveinä!


Vieremällä, 20.3.2020

Ystävällisin terveisin

PONSSE OYJ


Jarmo Vidgrén
myynti- ja markkinointijohtaja