Etusivu > Sijoittajat > taloudellista > Markkinakatsaus
   palaute | haku

Markkinakatsaus

Teknologinen osaaminen ja asiakaslähtöisyys ratkaisevat

Puunkorjuuteknologian globaalissa kehityksessä näkyy tällä hetkellä kaksi selvää suuntaa. Eteläisellä pallonpuoliskolla korjuu painottuu nopeasti kasvaviin istutusmetsiin, joissa korjuuteknologian haasteena ovat eukalyptuksen ominaisuudet ja vaatimukset puun kuorinnasta hakkuun yhteydessä. Pohjoisella pallonpuoliskolla harvennusten ja energiapuun korjuun osuus puunhankinnassa kasvaa.

Pohjoisessa metsäkoneteknologia kehittämiskohteita ovat muun muassa pehmeiden alueiden korjuuteknologia, ensiharvennuksilta kerättävän kuitupuun ja nuorista metsistä korjattavan energiapuun kustannustehokkuus, aines- ja energiapuun integroidun korjuun tehostaminen sekä energiapuun uudet mittausmenetelmät. Taustalla vaikuttavat myös kasvava ympäristötietoisuus ja pyrkimys energiatehokkuuteen ja vähäpäästöisyyteen.

Joustava menetelmä tehostaa bioenergian korjuuta

Puunkorjuussa syntyvää oksa- ja latvusmassaa korjataan jo nyt energiakäyttöön. Parhaillaan kehitetään yhdistettyyn aines- ja energiapuun korjuuseen soveltuvaa tekniikkaa. Lähtökohta on, että osa tästä pieniläpimittaisesta puutavarasta voitaisiin korjata kuitupuuna tai jopa karsimattomana kokopuuna sen sijaan että puutavara ensin karsitaan ja sitten kerätä uudestaan talteen.

Yhdistetyssä aines- ja energiapuun korjuussa voidaan tuottaa samanaikaisesti perinteisin keinoin korjattua puutavaraa, karsittua kuitupuuta, karsittua polttorankaa ja karsimatonta kokopuuta energiakäyttöön. Pääkohteet ovat tyypillisiä ensiharvennuksia kantavilla- ja turvemailla, mutta samalla kalustolla onnistuu myös nuoren metsän kunnostus. Menetelmä on mahdollista ulottaa myöhempiin harvennuksiin ja jopa pienirunkoisille uudistushakkuille.

Uuden menetelmän etuna on joustavuus. Korjuussa voidaan tehdä sitä työtä, mitä on tarjolla, eli tuottaa välillä tukkia ja tehdä välillä harvennuksia ja nuoren metsän kunnostusta. Näin korjuukaluston käyttö tehostuu, eikä erillistä erikoiskalustoa tarvita. Lopputuloksena niin metsäomistaja kuin kone- ja kuljetusyrittäjäkin saavat lisätuloja.

Uudenlaisten menetelmien hyödyntäminen edellyttää koko tuotantoketjun saumatonta yhteistyötä tehtaiden ja energialaitosten kanssa. Yhdistetystä aines- ja energiapuun korjuusta on saatu erittäin hyviä tuloksia: kokonaiskertymä, tuottavuus ja energiapuun korjuun kannattavuus ovat kasvaneet.

Asiakaslähtöiset yritykset menestyvät

Teollisesta puunkorjuusta puolet tehdään tällä hetkellä manuaalisesti ja puolet koneellisesti. Koneellisen korjuun menetelmiä on kaksi; kokorunkomenetelmän osuus on noin 60 prosenttia ja tavaralajimenetelmän noin 40 prosenttia. Menetelmien suurin ero on siinä, että kokorunkomenetelmässä rungot karsitaan metsässä ja kuljetetaan tehtaalle kokonaisina tai lähes kokonaisina, kun taas tavaralajimenetelmässä rungot katkotaan jo metsässä käyttötarkoituksen mukaisiin tavaralajeihin, jotka kuljetetaan suoraan tuotantolaitoksiin.

Tavaralajimenetelmän osuus koneellisesta korjuusta on 2,5-kertaistunut viimeisen 20 vuoden aikana. Puunkorjuun koneellistumisen jatkuessa tavaralajimenetelmä laajenee hitaasti mutta varmasti kokorunkomenetelmän kustannuksella. Syinä ovat menetelmän kustannustehokkuus, koneiden ergonomia, ympäristöystävällisyys sekä harvennusten osuuden kasvu. Tavaralajimenetelmän etuna on myös tietotekniikan integroituminen urakoitsijoiden ja metsäyhtiöiden toimintaan.

Markkinointi- ja myyntihenkisyys ovat Ponssen menestyksen kivijalkoja. Asiakaslähtöisyys on aina ollut toiminnan lähtökohtana: kaikkien innovaatioiden lähtökohtana ovat markkinoiden tarpeet eli se, miten asiakkaat hyötyvät innovaatioista omassa liiketoiminnassaan. Huoltopalveluiden merkitys asiakkaan liiketoiminnan tukemisessa kasvaa jatkuvasti.

Teknologinen osaaminen yhdistettynä asiakkaiden vaatimusten ymmärtämiseen ja globaalin kentän muutosten tuomiin uusiin mahdollisuuksiin pitää huolen siitä, että meillä on
otolliset olosuhteet jatkaa tavaralajimenetelmän innovatiivisena suunnannäyttäjänä. Vastaamme haasteeseen jatkamalla Einari Vidgrénin jo 40 vuotta sitten luomilla arvoilla: asiakasläheisyydellä, luotettavuudella, palveluhalulla, innovatiivisuudella ja ennen kaikkea Ponsse-hengellä.