Etusivu > Media > Sponsorointi > Tero Pitkämäki > Tero Pitkämäki
   palaute | haku

Tero Pitkämäki avasi kauden kahdella voitolla Australiassa

Tero Pitkämäki avasi kilpailukautensa harjoitusleirillään Australiassa. Pitkämäki kilpaili kahdessa Australian eliittikisojen osakilpailussa ja otti molemmista hienon voiton.

Ensimmäisessä kilpailussa Sydneyssä Tero heitti heti ensimmäisellään tuloksen 84,64, joka riitti voittoon. Myös kaikki muut heitot, lukuun ottamatta yliastuttua toista heittoa, olivat yli 80 metriä.

Toisessa kilpailussa Tero jatkoi hyviä suorituksia heittäen kolme kertaa yli 83 metrin. Voittotulos 83,32 syntyi viidennellä heittokierroksella.

Teron terveiset onnistuneen leirin jälkeen:
"Kuukauden mittainen Australian leiri takana, jossa kolme viikkoa tiukkaa harjoittelua ja sitten viimeisellä viikolla kaksi kisaa: Sydneyssä ja Melbournessa. Kakkiaan hyvät fiilikset leiristä. Harjoittelu sujui hyvin ja kisatkin ihan odotetusti - molemmista voitto. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti Portugalin leiriä. Sinne lähdetään toukokuun alussa.  Ei mitään negatiivista sanottavaa leiristä, ellei oteta huomioon leirin alussa tullutta pientä nilkan pyörähdystä. Se vähän häiritsi harjoittelua muutaman päivän ajan. Muita ongelmia ei ollut ja kisoissa jo pystyin heittämään ilman nilkan kipuja."


Tero Pitkämäki
Tero Pitkämäki (keihäs)

Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen (ralliautoilu)