palaute | haku

Tero voitti kultaisen liigan Berliinin kisan yhdellä heitolla

Tero Pitkämäki voitti Kultaisen liigan avausosakilpailun Berliinissä niukimmalla keihäänheitossa mitattavalla erolla: yhdellä sentillä. Heti ensimmäisen heiton jälkeen Pitkämäki jäi pitelemään lapaansa eikä enää ilmestynyt vauhdinottoradan päähän.

"Täältä lapaluun alta oikealta vihlaisi. Sitten tuli suojakramppi koko vatsaan", hän selvitti kisan jälkeen. Tiesin, ettei kannata enää heittää." Paha kramppi lavan seutuvilla oli Pitkämäelle uutta. Silti hän vaikutti kisan jälkeen levolliselta. "Se on jo helpottanut. Kyllä luulen, että minut Oslossa nähdään", hän sanoi viitaten viikon kuluttua käytävään seuraavaan Kultaisen liigan kilpaan.

Pitkämäki myönsi pelanneensa riskillä, sillä krampin ensioireet ilmaantuivat jo lämmittelyssä. "Tunsin vihlaisun jo lämmitellessä. Arvasin, että eka heitto tekee kipiää." Berliinin kisa jäi tasoltaan keskinkertaiseksi, sillä Pitkämäen voittoheitto kantoi 85,20. Se oli hänen huonoin voittotuloksensa Kultaisen liigan kisoissa koskaan. Voitto takasi Pitkämäelle mahdollisuuden tavoitella Kultaisen liigan pääpalkintoa, miljoonaa dollaria, jonka saa voittamalla kaikki kuusi osakilpailua.

Norjan Andreas Thorkildsen vastasi Pitkämäelle viimeisellään, mutta jäi sentin päähän. "Kymmenen milliä", Thorkildsen totesi. Kolmannen tilan nappasi Tero Järvenpää, vähän yli 84-metrinen lähti viimeisellä.

Berliini keihäskisan kolme parasta:

1) Tero Pitkämäki Suomi 85,20
2) Andreas Thorkildsen Norja 85,19
3) Tero Järvenpää Suomi 84,07


Sponsorointi

Tero Pitkämäki
Tero Pitkämäki (keihäs)

Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen (ralliautoilu)