Kevättalven 2008 harjoituksia kotimaassa
Tanhuvaaran leiri 21.- 24.2.Tanhuvaaran leri oli yhdistelmä harjoituksia ja tekniikkaluentoja. Pientä kisanpoikasta saa leireillä helposti aikaan, ja hyvän treenivireen päälle. Yksi Tanhuvaaran leirin kohokohdista oli Itä-Länsi testisessio, joka kesti lähes 3 tuntia. Niin siinä vain kävi, että Itä sai nöyrtyä todella selvin numeroin. Loistavia tuloksia syntyi roppakaupalla. Kovimpia oli ilman muuta maailmanmestarin uudet kaikkien aikojen ennätykset pään yli eteen 4 kg kuulalla 21.65 ja 20 m lentävä 2.10. Klo 19 alkavassa sählypelissä Itä sai hyvityksen karvaalle testihäviölle. Idän ihmeet veivät sählypelin murskaavasti 19-6. Päälle koko porukka meni kuntosalille ja teki erikoislihaskuntopiirin, joka päättyi venyttelyyn.
Kotimaan leiri 3.-6.4.
Kotimaan leirille valmistautuessaan Tero kertasi tuntojaan menneestä talvikaudestaan:
- Tarviharjoittelukausi on edennyt tähän asti tasaisen varmasti viime vuoden virheet välttäen. Olen pysynyt myös terveenä koko talven, eikä edes flunssakaan ole päässyt iskemään. Harjoitussuunnitelmissa on pysytty edellisvuosien tapaan, heittämisen ollessa tärkeintä. Vauhtiheittoja on tehty enemmän kuin viime vuonna ja heittäminen vauhdista tuntuukin aiempaa varmemmalta. Todellisuuden näkee sitten, kun parin viikon päästä siirrytään ulkoheittoihin.
- Huomenna alkaa kotimaan leiri Botniahallin pitkillä heitoilla, jotka analysoidaan KIHU:n toimesta. Leiri jatkuu Kuortaneella sunnuntaihin ja mm. perjantaina on tarkoitus testata fysiikkaa.
Botniahallin heitoilla oli tällä kertaa normaalia heittotreeniä tärkeämpi rooli, sillä paikalla olivat KIHU:n miehet mittauslaitteineen. (Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU). Heittoja kuvattiin sivulta, takaa sekä oikealta edestä 250 kuvaa sekunnissa ottavalla high speed kameralla. Näitä heittoja analysoidaan monen muuttujan osalta seuraavan kahden viikon aikana Jyväskylässä, jonka jälkeen analysointi siirtyy urheijan, valmentajan ja lajivalmentajan harteille. Näillä tuloksilla pyritään huippusuorituksiin Pekingin olympiatantereella.
- Sen verran voi sanoa vielä, että maailmanmestari heitti vakuuttavasti, joten ei huolia ainakaan siltä osin, totesi valmentaja Hannu Kangas.
KIHU:n projektin valmennuksellisena päätavoitteena on tukea ja tehostaa keihäänheittäjien harjoittelua heidän valmistautuessaan Pekingin Olympialaisiin. Tekniikkamittaukset sisältävät 3-dimensionaalisen liikeanalyysikuvauksen suurnopeuskameroilla (250 kuvaa/s) sekä juoksunopeusmittauksen tutkalla ja keihään lähtöominaisuuksien mittauksen heittoportilla heittäjän yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Suoritustekniikkapalautetta annetaan sekä välittömästi harjoitustilanteessa että jälkikäteen tarkempien liikeanalyysien ja videopalautteen muodossa.
Vaasan Bothiahallista siirryttiin leirin harjoitteluosuudelle Kuortaneelle. Leirin viimeisenä päivänä nähtiin hienoja tuloksia, joista Kangas kertoo tässä:
- Iltapäivällä oli testipatteristo vuorossa: 20 m lentävä, 5- vuoroloikka, 3- tassu, pään yli taakese, pään yli eteen. Testeissä nähtiin monia kauden parhaita ja uusia ennätyksiä, mutta yksi mies oli kyllä todella hurjassa iskussa. Pitkämäen Tero teki 4 uutta kaikkien aikojen ennätystä, jonka olivat kaikki kivenkovia jo entuudestaan. Loikkapaikalla Tero pomppi 5- vuoroloikkaa 17.45 ja kolmiloikkaa 11.30. kolmiloikkaennätys on yksi kaikkien aikojen kovimmista, mitä maailmassa on tässä lajissa tehty. Ainakaan kukaan ei tiedä, että joku olisi hypännyt pidemmälle. Sain tämän hypyn videolle ja voin sanoa, että kylmät väreet menivät iholla, kun kuulin tuloksen. Kuulanheittopaikalla Tero jatkoi ennätyksiään: pään yli taakse 5 kg 23.80 ja pään yli eteen 4 kg 21.73. Valmentaja hävisi miehelle illallisen Portugalissa, mutta näistä tuloksista sen kyllä maksaa, Kangas myhäili.
Teron kertomaa leirin jälkeen:
- Heitot menivät ihan mukavasti ja toinenkin heittotreeni Kuortaneella sujui mallikkaasti. Kaiken kaikkiaan leiri meni todella hyvin ja teinkin useita testiennätyksiä. Alla videolla paras heitto Botniasta, 3-loikkaennätys (11.30), toisen heittotreenin heitto ja 4x145 rinnalleveto.
Sponsorointi

Mikko Hirvonen (ralliautoilu)

Mikko Hirvonen