Etusivu > Media > Sponsorointi > Tero Pitkämäki > 2007 > Tero Pitkämäki
   palaute | haku

Tero Pitkämäki

Kesällä 2005 Ponsse solmi Tero Pitkämäen kanssa sponsorisopimuksen, jota syvennettiin vuoden 2006 alussa siten, että Ponsse toimii Teron pääsponsorina aina Pekingin olympialaisiin 2008 saakka. Seuraamme näillä sivuilla Teron keihäänheiton kohokohtia.

Tero Kristian Pitkämäki (s. 19. joulukuuta 1982, Ilmajoki) on suomalainen keihäänheittäjä. Hän edustaa Nurmon Urheilijat -99 -seuraa. Hänen valmentajanaan toimii Hannu Kangas.

Ensimmäisen kerran Pitkämäki heitti keihästä kymmenvuotiaana. Ensimmäisissä yleisurheilukisoissaan Pitkämäki osallistui kaikkiin lajeihin ja keihäänheiton hän voitti, joten lajivalinta oli täten hänen mukaansa helppo. Tosissaan Pitkämäki alkoi kilpailla keihäänheitossa viitisen vuotta myöhemmin kun hän päätti lopettaa siihen asti päälajina pitämänsä hiihdon.

Tero Pitkämäki on nuori keihäänheittäjälupaus, joka nousi vuonna 2004 ryminällä miesten keihäänheiton kärkikastiin voittamalla SM-kultaa Vaasan Kalevan kisoissa ja sijoittumalla parhaana suomalaisena yleisurheilijana kahdeksanneksi Olympialaisten keihäänheiton finaalissa.

2005
 
26. kesäkuuta Kuortaneen juhannuskisoissa Pitkämäki heitti maailman kärkituloksen, 91,53. Nykykeihään kaikkien aikojen tilastossa Pitkämäki oli yhdeksäs 90 metrin ylittäjä ja nousi tilastoissa kuudenneksi. Suomen tilastoissa hän nousi Aki Parviaisen (93,09) jälkeen toiseksi.

Kesän Kultainen liigan osakilpailuista Pitkämäki voitti neljä, oli kerran toinen ja kerran kolmas. 1. heinäkuuta 2005 kesän ensimmäisessä kultaisen liigan osakilpailussa Pariisissa Pitkämäki voitti keihäskilpailun (85,95) ollen näin ensimmäinen suomalaisvoittaja Kultaisen liigan historiassa. Hän voitti myös Zürichissä (88,71 m), Oslossa – heitettyään 90,54-metrisen heiton – sekä Berliiniissä tuloksella 89,32. Roomassa tuloksena oli 2. sija 84,87 metrin tuloksella. Brysselin osakilpailussa sijoitus oli kolmas tuloksella 85,90.

IAAF:n yleisurheilufinaalissa Monacossa Pitkämäki otti voiton 91,33 metriä kantaneella heitollaan, joka oli myös kisaennätys.

Paras tulos 2005 91,53 Kuortane 26.6.

2006

Kuortaneen juhannuskisoissa Pitkämäki ylitti 90 metriä heitettyään 91,11. Pitkämäki voitti myös ensimmäisenä suomalaisena keihäänheittäjänä Euroopan cupin superliigassa lajinsa tuloksella 85,30. Näin ollen hänestä tuli kautta aikojen viides suomalainen miesurheilija, joka on pystynyt voittoon Euroopan cupin pääsarjassa. Kauden toisen Kultaisen liigan osakilpailun Pariisissa Pitkämäki voitti tuloksella 89,07. Kolmannessa osakilpailussa Pitkämäki heitti 88,19 ja sijoittui toiseksi.

Kalevan kisoissa Jyväskylässä Pitkämäki voitti Suomen mestaruuden tuloksella 88,17, joka oli samalla Kalevan kisojen ennätys ja Jyväskylän Harjun stadionin kenttäennätys [5]. Elokuussa hän saavutti Göteborgin EM-kisoissa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalinsa sijoituttuaan hopealle tuloksella 86,44.

Paras tulos 2006 91,11 Kuortane 24.6.

Kesä 2007
 
Osakan MM-kisojen keihäänheiton kärkikolmikkoKesän 2007 tavoitteeksi Pitkämäki asetti 10 parhaan kilpailutuloksen keskiarvoksi yli 90 metriä. Hän teki hattutempun voittamalla Pariisin Kultaisen liigan osakilpailun kolmantena vuotena peräkkäin tuloksella 89,70.

Pitkämäki kilpaili Lapinlahdella 22. heinäkuuta, jossa hän heitti 91,23 ja viidennen kerran urallaan yli 90 metriä. Lappeenrannan Kalevan kisoissa Pitkämäki voitti neljännen Suomen mestaruutensa tuloksella 89,43, joka oli samalla uusi Kalevan kisojen ennätys ja Kimpisen kentän kenttäennätys. Kalevan kisojen ennätystä Pitkämäki oli parantanut jo keihään karsinnassa heittäessään 88,67.

Osakan MM-kisoissa 2. syyskuuta 2007 Pitkämäki voitti keihäänheiton maailmanmestaruuden tuloksella 90,33 metriä. Ennen viimeistä suoritustaan hän oli jo ehtinyt varmistaa kultamitalin toisen kierroksen 89,16 metriä kantaneella heitollaan. Maailmanmestaruuden ansiosta hän sai 60 000 dollarin palkinnon.

Paras tulos 2007 91,23 Lapinlahti 22.7.

Urheilu-uransa ohella Pitkämäki on opiskellut Vaasassa sähköinsinööriksi joksi hän valmistui keväällä 2006.