Pitkämäen kuulumisia elokuu 2005
Zürich Weltklasse on Kultaisen Liigan kisa, jota pidetään maailman kovimpana yleisurheilutapahtumana - ikään kuin MM-kisat yhdessä illassa, mutta ainoastaan parhaista parhaat mukana. Harva suomalainen on vuosien saatossa edes mahtunut kyseiseen kisaan sisään. Ja viimeisin voittaja ennen viime perjantaita 19.8. oli ollut Paavo Nurmi vuonna 1928!!!Päivä oli lämmin mutta iltaa kohti alkoivat ukkospilvet kierrellä kuuluisaa Zürichin Letzigrund-stadionia. Ja kun keihäänheittäjät olivat verryttelykentällä, alkoi sataa ja tuullakin kohtuullisesti. Mutta tuuli ei tullut Helsingin tapaan kovissa puuskissa vasemmalta sivulta, vaan rauhallisemmin etuoikealta. Siis ei suinkaan hyvät olosuhteet huipputuloksen tekemiselle mutta mahdollisuus reiluun kilpailuun.
Kun Teron vuoro tuli ensimmäisen kierroksen toiseksi viimeisenä heittäjänä, loksahtivat katsomossa valmentajien ja managerien suut - ja ehkä vähän muidenkin heittäjien: 88.71 ja kisa oli käytännössä ohi. Vakuudeksi Tero heitti vielä toisella yli 87 metriä ja olisi voittanut silläkin tuloksella kisan - kuten Helsingin MM-kisankin. Tästäkö alkoi matka Paavo Nurmen jalanjäljille, vaikka laji onkin eri...
Sponsorointi

Mikko Hirvonen (ralliautoilu)

Mikko Hirvonen