TERO KOHAHDUTTI KUORTANEELLA
(Ponsse Oyj, 5.7.2005)Kuortaneen Eliittikisalla on vahvat perinteet kovana keihäspaikkana. Ennen tämän vuoden kisaa Kuortaneella oli heitetty kaksi maailman kaikkien aikojen viiden parhaan listalla olevaa tulosta.
Toisena oleva Aki Parviaisen Suomen ennätys 93.09 vuonna 1999 ja viidentenä oleva Kreikan Kostas Gatsioudiksen 91.69 vuodelta 2000. Jan Zelezny oli heittänyt Kuortaneella 91.04 vuonna 1996.
Ja nyt oli sitten Teron vuoro räväyttää - kolmeen vuoteen maailman kovin tulos 91.53 ja maailman kaikkien aikojen listalle sijalle kuusi!
Jo ennen kisaa oli kutinaa, että Tero on tosi hyvässä kunnossa, mutta yli ysikymppistä ei Terolla vielä ollut tavoitteissa eikä ennakko-odotuksissa tälle vuodelle. Tulos-tavoitteeksi asetettu 87.50 siis ylittyi huimasti ja kauden päätavoite MM-kisamitali sai vahvaa lisäpontta. Teron tavoitteet on asetettu koviksi mutta realistisiksi!
Viime kesän olympivoittaja Norjan Andreas Thorkildsen paransi Kuortaneella kaksi kertaa ennätystään lukemiin 86.82 mutta tuossa kohdassa oli Teron ennätysheitto vielä melko korkealla ilmassa!
Kultainen liiga
Vajaa viikko Kuortaneesta oli sitten vuorossa Kultaisen Liigan avauskisa Pariisissa 1.7. Liigan kahdeksanvuotisen historian aikana ei kukaan suomalainen ollut yhtäkään kisaa voittanut. Kisassa oli mukana kaikki tämän hetken maailman huiput. Ja kaikki päänahat jäi Teron vyölle roikkumaan.
Merkittävä lisä itseluottamukseen matkalla MM-Helsinkiin. Sivuvastaiseen tuleen (myötätuuli olisi paras) ja sadekuurojen liukastamalta heittoalustalta tehtynä 85.95 oli loistava suoritus, johon kukaan muu ei pystynyt. Vielä viikkoa aikaisemmin se olisi ollut Tero ennätys. Teron mielestä oli merkittävää ja tärkeätä saada huippuonnistuminen heti Kuortaneen haamuheittoa seuraavassa kisassa.
Seuraava kilpailu Terolla on jo ensi perjantaina 8.7. Kultaisen liigan osakilpailu Roomassa.
Sponsorointi

Mikko Hirvonen (ralliautoilu)

Mikko Hirvonen