Hirvonen taistellen kolmanneksi
04.06.2008Mikko Hirvonen ajoi uransa rankimman kilpailun Kreikan Akropolis- rallissa. Kolmas sija kahden tukivarren rikkoutumisen ja yhden jarrulevyvaurion jälkeen toi hymyn huuleen.
- Mitä tässä muuta voi olla kuin tyytyväinen, vaikka Sebastien Loeb karkasi pisteellä MM-sarjan johtoon. Niitä pisteitä meidän välissä olisi voinut olla paljon enemmänkin. Tämä oli rankin kilpailu mitä olen koskaan ajanut, MM-sarjassa toiseksi pudonnut Ford-kuljettaja sanoi.
Kreikan sorateillä kisattiin kuljettajia piinanneessa yli 30 asteen helteessä. Soratiet olivat ankaran kiviset ja kaikilla kärkinimillä oli omat ongelmansa. Kisan voittanut Loeb selvisi yhdellä rengasrikolla.
- MM-sarjan johtajana Loeb saa sitten seuraavassa kilpailussa nauttia ajamisesta ensimmäisenä autona tiellä ainakin ensimmäisenä päivänä.
Kiva nähdä, kuinka hän siitä selviää Turkin teillä, Hirvonen tuumii.
- Itse hävisin ensimmäisenä autona ihan liikaa perjantain erikoiskokeilla niin tässä kisassa kuin Sardinian rallissa. Muuten ajo kulki hyvin ja autokin oli kohdallaan. Ne kaksi tukivarsirikkoa vaan olisivat saaneet jäädä tulematta.
Hirvonen lähti Akropolis-rallin viimeiselle etapille neljäntenä reilun 1.50 minuutin päässä kolmantena olleesta Henning Solbergista, joka putosi etapin aikana sähkövikojen hidastamana kahdeksanneksi, ja Hirvonen nappasi palkintosijan.
- Kun huomattiin, että Solbergilla on murheita, painettiin kaasu pohjaan ja koetettiin hyökätä, että saadaan häntä mahdollisimman paljon kiinni. Sitten hänen ongelmansa jatkuivat, eikä meidän tarvinnut vetää täysillä loppuun saakka, Hirvonen muisteli.
MM-sarja jatkuu 12.-15. kesäkuuta Turkin kivisillä ja hitailla sorateillä. Sitä ennen Hirvosen ohjelmassa on kahden päivän asfalttitestit Britanniassa.
- Nyt ajetaan vähän kehitystestiä. Varsinaiset seuraavan asfalttikisan, eli Saksan rallin testit ovat ohjelmassa vasta myöhemmin, Hirvonen sanoo.


Mikko Hirvonen
