Hirvonen valmis mestariksi 2009
Ensimmäinen kausi Fordin rallitallin ykköskuljettajana kasvatti Mikko Hirvosesta mestariehdokkaan kaudelle 2009. Hirvonen uskoo vahvasti, että Sebastien Loebin mestaruuksien sarja on katkaistavissa. ”Ensi kaudella MM-sarjassa on vain kaksi asvaltilla ajettavaa rallia. Se tarjoaa minulle hyvän lähtökohdan mestaruusjahtiin”, Hirvonen puntaroi.Päättyneellä kaudella Hirvonen, 28, saalisti MM-sarjasta kakkostilan sekä rutkasti oppia ja kokemusta. ”Toissa vuonna ajoin kisoissa täysillä ensimmäisen päivän. Sen jälkeen oli usein edessä kaksi päivää merkkimestaruuspisteiden varmistelua, kun Loeb ja (Marcus) Grönholm taistelivat voitosta. Nyt oli varaa höllätä vauhtia kauden aikana vain kahdessa kilpailussa”, Hirvonen sanoo ja jatkaa: ”Vauhtia ja varmuutta kasvatti se, kun sai taistella kisoissa kynsin hampain loppuun asti. Nyt pystyy ajamaan kovaa myös ensimmäisenä autona tiellä. Se oppi tuli vain kokemuksen kautta. Alkukaudesta homma vielä takerteli, mutta Turkin rallissa kaikki loksahti
kohdalleen.”
Täysillä alusta lähtien
Voitot Jordaniassa ja Turkissa ja pitkä rivi palkintosijoja pitivät Hirvosen mukana MMtaistossa aina Japanin ralliin, jossa voittokaan ei enää riittänyt estämään Loebin mestaruutta. ”Kausi oli siinä mielessä odotuksenmukainen, että ajattelin etukäteen varmuuden ja tasaisuuden olevan minun valttejani. Ensi kaudella ne pitää säilyttää. Sen lisäksi kisojen ensimmäisen päivän erikoiskokeille pitää löytää sama armoton tsemppi, joka nyt tuli esiin vasta selkä seinää vasten -tilanteessa”, Hirvonen summaa.
”Kaluston suhteen tilanne MM-sarjassa on tasainen. Citroen on meitä hieman edellä asvaltilla. Ford taas on ehkä hiukan nopeampi soralla”, Hirvonen toteaa. Kaudella 2008 taktikointi palasi MM-sarjaan. Lähtöjärjestystä koskeva sääntö muuttui niin, että toisen ja kolmannen kisapäivän aikana ensimmäisenä autona on tiellä edellispäivän jälkeen kisaa johtava kuljettaja. ”Useissa soraralleissa ensimmäisenä autona tiellä oleminen hidastaa menoa, kun tien pinnalla on irtosoraa – nyt vielä enemmän kuin aikaisemmin, kun uusien sääntöjen mukaan rengasta ei saa leikata käsin auki, mikä parantaisi pitoa irtosoralla”, Hirvonen kertoo.
Kotiarki lataa akut
Hirvosen mukaan uusi lähtöjärjestyssääntö ei iskenyt erityisesti kenenkään nilkkaan. ”Alkukaudesta Citroen-tallista nuristiin, että sääntö oli tehty Loebin hidastamiseksi. Mutta jos muistelee vaikka Meksikon, Sardinian, Kreikan tai Japanin ralleja, minähän siitä maksoin. Mahdollisuutta taktikointiin hyödynnettiin molemmissa talleissa”, Hirvonen arvioi.
”Jos kaudesta jäi jotakin hampaankoloon, niin Uudessa-Seelannissa ja Jyväskylässä olisi pitänyt voittaa. Uudessa-Seelannissa homma kaatui rengasrikkoon, mutta Jyväskylässä tuli takkiin hienossa taistelussa Loebia vastaan. Sen kamppailun uusintaa odotan todella innolla”, Hirvonen sanoo.
MM-sarja jatkuu tammikuussa Irlannissa. Ennen uuden sarjan alkua Hirvonen aikoo nautiskella perhe-elämästä Karoliinan ja perheen kahden lapsen kesken. ”Lasten kanssa leikkiminen ja ihan tavallisen arjen eläminen kotona ovat ylivoimaisesti parasta vastapainoa kilpailemiselle. Siinä unohtuvat kaikki ralliasiat, niin hyvät kuin huonot”, Hirvonen hymyilee.
| Rallin MM-Sarja 2009 | |
| 28.1.–1.3. | Irlannin ralli |
| 11.–15.2. | Norjan ralli |
| 11.–15.3. | Kyproksen ralli |
| 1.–5.4. | Portugalin ralli |
| 22.–26.4. | Argentiinan ralli |
| 20.–24.5. | Italian MM-ralli Sardiniassa |
| 10.–14.6. | Akropolis-ralli Kreikassa |
| 24.–28.6. | Puolan ralli |
| 29.7.–2.8. | Neste Oil Ralli |
| 2.–6.9. | Australian ralli |
| 30.9.–4.10. | Katalonian ralli |
| 21.–25.10. | Walesin ralli |

Mikko Hirvonen
