palaute | haku

Hirvonen Kataloniassa: Korsikalla kovempaa

Katalonia 5.10.2008

Mikko Hirvonen haki Katalonian rallissa pitkään oikeaa ajorytmiä ja auton säätöjä asvalttiteille. Ne löytyivät kisan jälkimmäisellä puoliskolla ja loivat uskoa siihen, että perjantaina alkavassa Korsikan rallissa hän pystyy antamaan kovemman vastuksen Citroen-tallin kuljettajille.

- Katalonian ralli meni meidän osalta pilalle heti perjantaina. En malttanut ajaa tarpeeksi rauhassa niin kuin näillä tällä kaudella kaikkien käytössä olevilla asvalttirenkailla olisi pitänyt. Menin liian kovaa joka paikkaan, kolmanneksi Katalonian rallissa ajanut Hirvonen sanoo.

- Parempien alustan ja voimansiirron säätöjen löytämiseksi tehtiin koko ajan töitä. Ne saatiin viimein kuntoon, kun vaihdettiin toiselle kisapäivälle takalukko ja palattiin jousituksessa pehmeämpiin säätöihin. Korsikalla on karkeampi asvaltti kuin Kataloniassa, joten pyörä pitää siellä paremmin ja ajaminen on helpompaa, Hirvonen arvioi.

Katalonian rallissa Hirvonen ajoi neljä pohja-aikaa. Hän oli kilpailussa suurimman osan ajasta neljäntenä ja nousi tallikaverinsa Francois Duvalin avustuksella kolmanneksi kisan lopussa. Kisan voittanut Sebastien Loeb johtaa MM-sarjaa 12 pisteellä ennen Hirvosta.

- Korsikalla täytyy malttaa ajaa riittävän hiljaa ja pyöreämmällä linjalla, ettei auto pääse puskemaan, siitä kello tykkää, Hirvonen sanoo.

- Mitä MM-taisteluun tulee, Loebin karkumatka on jo aika selvä, mutta niin kauan taistellaan kuin on pienikin mahdollisuus.


Mikko Hirvonen
Mikko Hirvonen (ralliautoilu)

Tero Pitkämäki
Tero Pitkämäki (keihäs)