Taitaja 2011
Taitaja – Ammattitaidon SM-kilpailu on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna Taitaja järjestettiin Kuopiossa 3.–5.5.2011. Tapahtumapaikkoina toimivat Kuopiohalli ja Kuopion jäähalli lähiympäristöineen.Tapahtumassa ratkottiin yhteensä 41 eri lajin Suomen mestaruudet noin 400 kilpailijan joukosta. Kolmen päivän aikana tapahtumassa vieraili yli 67 000 kävijää, joten kilpailut olivat suurimmat Taitaja -kilpailut yleisömäärällä mitattuna. Kävijöitä oli saapunut runsaslukuisesti ympäri Suomea.
Ponsse oli yksi tapahtuman pääyhteistyökumppaneista ja olimme mukana kahdessa kilpailulajissa:
- Metsäkoneen käyttö
- Koneenasennus ja kunnossapito
Metsäkoneen käyttö
Metsäkoneen käytön kilpailutehtävissä keskitytään keskeisiin metsäkoneenkuljettajan osaamisalueisiin, joista on muodostettu viisi tehtävää: metsänhoito, lähikuljetus, puutavaran harvennus, uudistushakkuu sekä huolto ja kunnossapito. Osa tehtävistä suoritetaan simulaattoreita ja muita virtuaalisia oppimisympäristöjä käyttäen ja osa todellisessa ympäristössä kilpailualueen lähimaastossa.
Tulokset metsäkoneen käyttö -kilpailulajista
Koneenasennus ja kunnossapito
Koneenasennus ja kunnossapito kilpailutehtävissä finalistit kilpailevat koneiden ja laitteiden valmistukseen, asennukseen, huoltoon ja koekäyttöön liittyvissä työtehtävissä. Kilpailulajissa kilpailijaparit suorittavat kaksi eri tehtävää: kaivosajoneuvon lisälaturiyksikön kokoonpanon, siihen liittyvien osien valmistuksen ja testauksen sekä metsäkoneen planeettavaihteiston vianselvityksen, korjauksen, kokoonpanon ja testauksen.
Tulokset koneenasennus ja kunnossapito -kilpailulajista
Katso lisää kuvia tapahtumasta kuvagalleriasta.
Kiitos kaikille Taitaja 2011 -tapahtumassa vierailleille!
