Toimitusjohtaja Tapio Ingervon mukaan pohjoismainen
metsäkoneteknologia on Euroopan metsäsektorilla hyvin tunnettua ja Ponssen tarjoamat tuotteet soveltuvat erinomaisesti myös paikallisiin olosuhteisiin. ”Havupuun korjuukalustomme on kunnossa, ja nyt myös lehtipuiden korjuuseen tulleet uutuutemme tukevat työtämme. Ponsse S.A.S:n markkina-alueella eli Ranskassa, Sveitsissä ja Benelux-maissa on vielä kasvupotentiaalia, ja olen vakuuttunut Ponssen laajentavan edelleen konekantaansa näillä markkinoilla. Maineemme paikallisilla markkinoilla on hyvä ja asiakasuskollisuus on huippuluokkaa”, valottaa Ingervo paikallisia olosuhteita.
”Tulemme kehittämään edelleen huoltoverkostoamme, joka koostuu tällä hetkellä kolmesta omasta huoltopisteestä sekä useista huoltopartnereista. Täten takaamme, että asiakkaidemme koneet ovat toimintakunnossa ympäri vuorokauden koko markkina-alueellamme. Myös uusasiakashankintaan tulemme panostamaan entistä enemmän”, Ingervo kertoo.


Ponsse AB