Sivuston kieli on tunnistettu automaattisesti – The language of the website has been recognised automatically
  • pitkamaki_header

Tero Pitkämäki

DSC_1664

Tero Pitkämäki (s. 19. joulukuuta 1982, Ilmajoki) on suomalainen keihäänheittäjä. Hän edustaa Seinäjoen Seudun Urheilijoita. Hänen valmentajanaan toimii Hannu Kangas.

Parhaat saavutukset:
Pronssi, MM-kisat 2015, Peking
Timanttiliiga 2015 – kokonaiskilpailun voitto. Hän on ensimmäinen voittoon yltänyt suomalainen.
Pronssia, EM-kisat 2014, Zürich
Hopeaa, MM-kisat 2013, Moskova
Pronssia, EM-kisat 2010, Barcelona
Pronssia, Olympialaiset 2008, Peking
6 SM-kultaa, 2 SM-hopeaa ja 2 SM-pronssia

Vuosien 2005–2009 Kultaisen Liigan ja 2010–2015 Timanttiliigan kisoissa yhteensä 26 voittoa. Kultainen Liiga aikanaan ja nyt Timanttiliiga on yleisurheilun kovin kansainvälinen kisasarja.

Ensimmäisen kerran Pitkämäki heitti keihästä kymmenvuotiaana. Ensimmäisissä yleisurheilukisoissaan Pitkämäki osallistui kaikkiin lajeihin ja keihäänheiton hän voitti, joten lajivalinta oli täten hänen mukaansa helppo. Tosissaan Pitkämäki alkoi kilpailla keihäänheitossa viitisen vuotta myöhemmin kun hän päätti lopettaa siihen asti päälajina pitämänsä hiihdon.

Pitkämäen ennätys on 26. kesäkuuta 2005 Kuortaneella heitetty 91,53 metriä.

Ponsse on tukenut Tero Pitkämäkeä vuodesta 2004 lähtien ja hän on kehittynyt sinä aikana maailman keihäänheittoeliittiin.

 

 

.